23.11.2016

Ensimmäinen neuvolalääkäri

Tänään, rv 17+6, oli ensimmäinen neuvolalääkäri. Mies tuli seuraksi odottamaan, mutta pyysin häntä kuitenkin jäämään odotustilaan lääkärin ajaksi, koska olin kuullut, että siellä tehdään tarvittaessa myös sisätutkimus.

Minut kutsui huoneeseen todella mukavan oloinen nuori nainen, joka kertoi heti alkuun, että hänellä on huoneessa myös opiskelija, haittaako se minua? Olin hieman hämilläni, koska en osannut odottaa sitä. Kysyin, mitä neuvolalääkärillä tehdään ja hän sanoi, että kyselee kysymyksiä ja sitten tehdään sisätutkimus. Olin sen verran hämmäntyneen oloinen, että lääkäri ehdotti itse, että opiskelija voisi olla tutkimuksen ajan ulkopuolella. Olen ollut vain muutaman kerran vastaavassa ja jännitin sitä muutenkin, joten samanikäisen opiskelijapojan läsnäolo tuskin auttaisi rentoutumaan, kun olin tarkoituksella jättänyt jopa oman mieheni huoneen ulkopuolelle odottamaan.

Lääkäri kyseli kaikenlaista terveydentilasta ja raskauden kulusta. Kertoi arvojen olevan ok ja sanoi kuitenkin, että sukurasitteen vuoksi pitää mennä vielä puolessa välissä uudelleen sokerirasitukseen. Voi ei, en pitänyt siitä ollenkaan viimeksikään. Mitattiin myös verenpaine.

Pian lääkäri pyysi opiskelijaa odottamaan huoneen ulkopuolelle ja pyysi sitten minua tutkittavaksi. Onneksi kohdalleni sattui supermukava ja ystävällinen lääkäri, joka kyseli jo alkuun, olenko jännittäjä ja miten on edelliset kerrat menneet. Lääkäri ymmärsi minua ja loppujen lopuksi koko hommasta jäi todella hyvä olo ja osa pelostani tutkimusta kohtaan katosi. Aikaisemmat kerrat ovat olleet aika kamalia ja tutkineet hoitohenkilöt hyvin kiireisiä/ujoja, joten tällä kertaa olin todella tyytyväinen lääkäriin. Tutkimus oli kuitenkin todella nopeasti ohi ja sen jälkeen hän halusikin kuunnella vauvan sydänääniä ja katsottiin hetki pikkuista ultralla. Papu oli mennyt selälleen istukan taakse ja hänestä näkyi vain pää. Lääkäri myös tokaisi, että "nyt se potkii sinun kohtusi takaseinämää".

Kaikki oli hyvin ja mitään moitittavaa ei ollut. Sain myös kuulla, että kohtu sijaitsee takana, joten liikkeiden pitäisi tuntua hyvin. Noh, olenkin tuntenut potkuja nyt jo muutaman päivän aika useastikin ja melko voimakkaina. Taitaa tulla pitkä ja vahva poika meille ♥

Seuraava lääkärikäynti onkin vasta viikolla 36, jolloin tutkitaan sitten enemmänkin synnytykseen liittyviä asioita ja mitataan lantioaluetta jne.

Lähdettiin lääkärikäynnin jälkeen miehen kanssa vielä kiertelemään kirpputorille ja löysin paljon kivoja poikien vauvavaatteita. Hintaa tuli vain 11 euroa, vaikka löysin kamalan läjän kaikkea tosi kivaa. Yksi oli ehdottomasti yli muiden ja aivan minun tähän astinen lempparini kaikista vaatteista ja se on marimekon musta-virheä-raidallinen body, joka maksoi ainoastaan 2 euroa ja on mielestäni hyväkuntoinenkin. Laitan tähän loppuun vielä kuvan tuosta lempparistani:


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti