14.11.2016

Eilinen isänpäivä

Oltiin minun vanhemillani eilinen isänpäivä ja olin tehnyt omalle isälleni sellaisen pienen oreakakun. Äiti oli ostanut voileipäkakkua tarjolle. Aloitettiinkin aamu yhdessä kahvilla ja kakuilla.

Olin ostanut myös miehelleni, tulevalle isälle, pienen yllätyksen. Aluksi hän olikin kovin kummissaan, että miten hänelle on jotain, mutta katsoikin vaatteita sitten ja sanoi, että tuntuu hassulta, kun ei ole vielä tottunut ajatukseen. Sanoi, että sitten kun joskus jää hoitamaan vauvaa, niin pukee kyseiset vermeet vauvan päälle ja sitten he lähtevät ostoksille. Tulevaa mummia nauratti.


Netissä on juuri paljon keskustelua siitä, voiko esikoista odottavat vielä juhlistaa isän- tai äitienpäivää. Minusta voi, koska kyllähän sitä jo vanhempia siinä vaiheessa ollaan, kun vatsassa ihan oikeasti vauva kasvaa ja elää. Onhan meidän lapsi jo elossa. Kyllähän sitä keskenmenoissakin surraan ja ajatellaan, että lapsi on menetetty. Itse ainakin ajattelen olevani odottava äiti. Huolehdinhan nyt jo meidän pikkuisesta - joka päivä. Miksei mieskin siis olisi isä?

Sen ymmärrän, ettei mies tule samalla tavalla ajatuksissa perässä kuin tuleva äiti, koska hän ei koe raskautta samalla tavalla. Äiti saattaa tuntea vauvan liikkeet sekä huomata vatsan kasvun. Asia on paljon konkreettisempi. Silti yritän itse pitää miehen kaikessa mukana, jotta tämä olisi meidän yhteinen matkamme.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti