26.1.2017

Rv 27+0

Jouduin eilen olemaan osan päivästä pois töistä, koska minulla oli niin voimakasta huimausta sekä näköhäiriöitä. Vielä tänäänkin minulla oli melko heikko olo, mutta enemmänkin aamulla vaivasi väsymys sekä pääsärky. Koin kuitenkin pystyväni tänään töihin.

Viime yö tuli nukuttua todella huonosti, koska jokainen liikahdus sattui ja koski vatsan alueelle. Mahani on kasvanut todella nopeasti ja liikkuminen on hankalaa. Kävely tuntuu alaselässä, vatsassa, kyljissä, luissa ja vähän joka puolella kohdun seudulla. Tuntemus on sama kuin se, että joku yrittäisi kiskoa/venyttää vatsaa irti väkisin. Tarvitsisin selvästi tukivyön tai tukialushousut. Olen kipujen takia aamuisin aivan poikki ja kävelen nykyään kuin pingviini.

Monesti saa kuulla kaikenlaisia neuvoja ihmisiltä. Monesti he tarkoittavat varmasti hyvää, mutta hormonihuuruissa ja tuskissa niitä on vaikea ottaa positiivisesti vastaan. Syö paremmin, liiku enemmän, älä valita; raskaus ei ole sairaus ja niin edelleen. Varmasti myös lastenhoidossa tullaan neuvomaan, mutta joskus haluaisi vain lukita korvansa kaikelta.

Unet ovat olleet koko raskauden ajan melko kummallisia ja olenkin nukkunut aika huonosti. Nyt ne ovat kuitenkin edelleen muuttumassa oudommiksi ja olen alkanut nähdä painajaisia. Todella ahdistavia painajaisia, jonka aikana tunnen suorastaan hikoilevani. Pelkäsin lapsena kaikista eniten leluja ja pelkäsin niiden liikkuvan itsestään. Viime yönä näin unta, jossa posliininen puutarhatonttu (kyllä, kuulostaa nyt myöhemmin typerältä) oli aina silmiäni muualle kääntäessäni siirtynyt eri paikkaan itsestään ja unessa tapahtui muutenkin kaikkea kummallista ja tunnelma oli ahdistava. Aistin vaaran ja olin jatkuvassa sokissa.

Kohtahan se alkaa se viimeinen kolmannes (jossain lukee, että se olisi alkanut jo). Olokin alkaa olla sen mukainen ja vauvakin tuntuu olevan aika iso. Pitäisi vaan muistaa aina välillä rentoutua ja myös nauttia muun muassa vauvan liikkeistä. Välillä vaan pelot ja kivut vievät vallan, mutta ei saa antaa niiden hallita odotusta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti