13.1.2017

Ostoksia ja nettitilaus

Näin eilen ystävääni, joka olikin jo noin 34. raskausviikolla (en muista tarkkaan). Käytiin vauvakirppiksellä pörräämässä, fidassa, kebabilla ja myös kauppakeskuksessa pörräämässä ja juomassa kahvit.

Löysin fidasta kolmella eurolla tuollaisen pienehkön viltin, jota ajattelin sitten pesun jälkeen käyttää äitiyspakkauksessa peittona sellaisenaan (ellen ompele siihen vielä jotain lakanaa). Myöhemmin tietenkin äitiyspakkauksessa mukana tulevaa peittoa pinnasängyssä.


Pörrättiin jonkin aikaa Espoon vauvakirppiksellä ja se oli ensinnäkin aika ahdas ja siellä oli paljon ihmisiä ostoskärryjen ja vaunujen kanssa, joten oli hieman epämiellyttävää mahojen kanssa siellä kierrellä. Myynnissä oli paljon kivoja tyttöjen vaatteita, joita ystäväni tutki kiinnostuneena. Itse koitin tutkia poikien vaatteita ja löysinkin muutamia todella kivoja. Hauskoja löytöjä olivat mm. muumien haisulibody, jossa lukee pepun kohdalla "stinky" sekä vihreä t-paita hauskalla tekstillä. Rahaakin meni vain reilu 18 euroa. Hapsukengät ovat tosin äitini viime kirpparireissulta löytämät.














Lempparini oli Tommy Hilfigerin neule. Vaikutti vielä hyväkuntoiseltakin.


Lisäksi pääsin tänään hakemaan R-kioskilta sinne saapunutta sähkökäyttöistä rintapumppua. Olin miettinyt, tilaisinko sähkökäyttöisen vai käsikäyttöisen, mutta netistä lukiemieni kommenttien jälkeen päätin ostaa sähkökäyttöisen, kun se sattui olemaan Jollyroomissa alennuksessa alle kuudellakympillä postikuluineen. Se on hyvä sitten, jos mies jää joskus kotiin vauvan kanssa kahdestaan päiväksi, vauva käy mummolassa hoidossa tai jotain muuta vastaavaa.




Käytiin tänään äidin kanssa taas vesijuoksemassa ja ai että se on sitten ihana harrastus! Oli todella huono päivä töissä, joten uiminen kyllä piristi ja sai hyvällä tuulelle. Kivempi jäädä lomallekin hyvillä mielillä.

Näin viime yönä unen, jossa olin sairaalassa ja yhtäkkiä lapsivedet menivät ja jouduin synnyttämään. Unessa synnytys ei tietenkään sattunut ja vauva tuli sekunnissa ulos. En saanut kuitenkaan nähdä kuin vilaukselta vauvan ennen kuin se vietiin kauas huoneen toiseen päähän. Lääkäri tuli sanomaan, että joudun illalla toiseen sairaalaan selkäleikkaukseen jonkun hermon vuoksi ja sen jälkeen minut lähetetään takaisin samaan sairaalaan yöksi toipumaan. Olin paniikissa ja halusin vaan vauvani luokse.

Vanhempani taitavat muuttaa ihan omaan asuntoon pitkän vuokra-asumisen jälkeen. Olen iloinen heidän puolestaan. Meidänkin pitäisi varata pankkiaika ja keskustella laina-asioista. Haluaisin jo oman asunnon, josta maksaa vuokraa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti