29.3.2017

Rv 35+6 neuvolalääkäri

Tänään oli raskauden viimeinen neuvolalääkäri eli niin kuin yleensäkin raskauksissa, 36. raskausviikolla. Olin jännittänyt käyntiä etukäteen lähinnä sen vuoksi, olisiko vauva edelleen pää alaspäin ja vaikuttaisiko siltä, että vauva mahtuu tulemaan alateitse?

Alussa kävimme lääkärin kanssa läpi raskauden kulkua ja vastailin hänen kysymyksiinsä. Sain myös kertoa, jännittääkö joku asia synnytyksessä minua.

Keskustelun jälkeen lääkäri teki sisätutkimuksen, jossa katsottiin kohdunsuun tilannetta sekä ensisynnyttäjänä myös lantioluita (mahtuuko vauva tulemaan alateitse ulos vai ei). Lääkäri oli mukava ja varovainen, mutta jostain syystä tutkimus oli todella kivulias ja tuntui kestävän kauan - aivan päinvastoin kuin mitä olin ajatellut. Hän tosin sanoikin, että tämä tutkimus on nyt vähän rajumpi, koska täytyy tutkia ne lantioluut samalla. Kohdunsuu oli kiinteä ja kiinni, kohdunkaulaa ei aivan ylettynyt mittaamaan. Tutkimuksessa selvisi, että lantioluiden suhteen ei ole alatiesynnytyksessä ongelmaa ja kyseistä tutkimusta ei mahdollisissa seuraavissa raskauksissa tarvitsisi enää uudelleen tehdä.

Lääkäri sanoi, että vauvan pää tuntuu olevan alhaalla, mutta hän katsoi vielä varmuuden vuoksi ultralla tilanteen. Pää oli tosiaan onneksi edelleen alhaalla ja vauvalla näytti olevan kaikki muutenkin hyvin. Sf-mitaksi saatiin 29,5. Verenpaine oli hyvä ja kuulemma vauva kooltaan normaali (meni käyrien mukaan). Onneksi, sillä olin pelännyt raskausdiabeteksen vaikuttaneen vauvan kokoon.

Taas ne virtsan proteiinit olivat plussalla ja taas joudun kiikuttamaan tällä viikolla näytettä labraan.. Alkaa vähän kyllästymään, kun ne on jatkuvasti silloin tällöin plussalla, mutta koskaan ei kuitenkaan mitään ongelmaa ole. Tuo ravaaminen labrassa vaan vähän nyppii.

Mulla on ollut nyt tuon sisätutkimuksen jälkeen aika kovia alaselkä ja -vatsakipuja. Jostain olenkin lukenut, että joillain on joskus lähtenyt synnytys käyntiin rajun sisätukimuksen jälkeen... Minullakin lääkäri aika kovasti pyöritti sormia jne. ja pelkäsin, että pyörittää kalvoja samalla. Koitan ottaa nyt loppupäivän rauhallisesti ja toivoa, että kipu menee ohi. Vauva saisi olla mahassa vielä ainakin täysaikaiseksi (rv 37+0) saakka.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti