Riisuin päällysvaatteet naulakkoon ja mies istui alas. Kätilö pyysi myös minut istumaan ja kyseli peruskysymyksiä raskaudesta sekä henkilöllisyystodistuksen ja äitiyskortin. Melkein heti sen jälkeen hän pyysi minua siirtymään tutkimustuolille ja neuvoi miestäni istumaan tuolille, josta oli paras näköetäisyys monitoriin. Kätilö sanoi, että ainakin aluksi kokeillaan, nähdäänkö sikiö vatsanpäältä ultraamalla. Monitori sijaitsi aivan katon rajasta ja välillä mietin, näenkö edes sinne asti mitään.
Makasin liikkumatta. Minä ja mieheni tuijotettiin molemmat mustana loistavaa näyttöä ja odotimme, että sinne ilmestyisi jotain. Kätilö painoi ultrauslaitteen vatsalleni ja melkein heti ruudulle ilmestyi meidän papu - kylkiasennossa alienmaiset silmät meitä ruudulta tapittaen. Pieni ei olisi halunnut pysyä ollenkaan aloillaan vaan vaihtoi koko ajan asentoa. Välillä hän oli kyljelleen, välillä pää alaspäin, välilä meihin päin, välillä pois päin, välillä polvillaan "rukoiluasennossa" ja välillä hän vain pyöri. Oli hassua, kun ruudulla näkyi, kuinka papusemme heilutteli pieniä käsiään ja venytteli itseään, mutta mitään ei kuitenkaan itse tunne vielä.
Kätilö otti tarkasti kaikki mitat ja ilmoitti niskaturvotuksen olevan 1.8 mm. En sitten tiedä, onko se hyvä vai huono asia, mutta riskirajaksi hän mainitsi kolmen millimetrin. Kaikki osat löytyivät ja kaikki näytti noin muutenkin olevan niin kuin pitää. Sikiö oli 8 cm pitkä ja vastasi laskettuja päiviä. Laskettu aika ei siirtynyt vaan pysyi 27.4.2017. Kätilö esitti meille myös melko tarkasti sikiön varpaat sekä sormet. Mies kertoi myöhemmin olleensa liikuttunut siinä kohtaa, kun huomasi nuo pienet varpaat sekä sormet ja sormien heiluttamiset. Itsekin pidättelin koko ultrausken ajan kyyneliä, kun olo oli niin onnellinen ja epätodellinen.
Tätä tunnetta on vaikea kuvailla. Nyt sen etenkin tiedän - tai nyt me sen tiedämme. Vatsassani kasvaa ihan oikea ihminen ja se on meistä lähtöisin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti