Täällä blogia aloittelee esikoistaan odottava 23-vuotias nainen. Olen aina tykännyt kirjoitella blogia ja sitä ennen päiväkirjoja. Nyt tuntuu siltä, että ajatuksien jakaminen olisi mukava idea.
Ollaan seurusteltu 23-vuotiaan avomiehen kanssa nyt noin viitisen vuotta ja siitä yhdessä asuttu muutama 2-3 vuotta. Oltiin yhdessä ajateltu, että aloitetaan yrittämään vauvaa syksyllä. Meidän papu tarttuikin sitten mukaan jo ensimmäiseltä kierrolta, joka alkoi 22. päivä heinäkuuta. Laskettuaika on 27-28.4.2017 (riippuen millä laskurilla lasketaan).
Tein ensimmäisen testin muistaakseni noin kp 29, jolloin testiin ilmestyi kuvan mukainen erittäin hailakka haamulainen:
Mies ja äitini olivat molemmat epäileväisiä ja sanoivat, etteivät näe testissä mitään. Itse huomasin haamun heti. Tein sitten uudet testit seuraavana päivänä, jolloin asiaan saatiin varmuus:
Vähän aikaa meni totutella ajatukseen, että meillä on tulevana keväänä nyytti sylissä ja että kaikki kävi näinkin nopeasti. Aika nopeasti kuitenkin kerroin uutisista läheisilleni ja vasta hieman myöhemmin myös tutuille. Lopuille kerron vastan ensimmäisen ultran jälkeen.
Mulla oli aikamoisia alavatsakipuja ja muita oireita, joiden takia halusin käydä varhaisultrassa yksityisellä. Jännitin tutkimusta ja mietin, näkyyköhän siellä edes mitään. Ihmetystäni lisäsi mm. se, ettei minulla ole ollut koko alkuraskaudessa pahoinvointia tai muita yleisiä oireita. Ainot varhaiset oireet ovat olleet turvotus, väsymys, nälkä ja alavatsakipuilut.
Menin kuitenkin varhaisultraan rv 6+3. Ultraaja sanoi, että pavun koko vastasi juuri noita päiviä (vaikka oli tosin vain 3,7 mm) ja kaikki oli muutenkin hyvin. Sain myös nähdä ruudulta, miten pavun sydän lepatti vauhdikkaasti♥
Jännityksellä odotellaan tulevaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti