Laskettu aika ja neuvola

Tänään pärähti tosiaan täydet 40+0 viikot ja edelleenkään ei mitään tunnettakaan, että olisi vauva syntymässä. Taitaa olla vähän niin kuin äitikin ja syntyä vasta toukokuun puolella. Itsekin synnyin siis kaksi viikkoa lasketun ajan jälkeen ja sen vuoksi vasta toukokuussa. Minun laskettu aikani olisi ollut jo 24.4. Olen siis osannut odottaakin tätä.

Neuvolassa oli virtsan proteiinit taas plussalla ja tällä kertaa ensikertaa jopa kolmella plussalla. Verenpaineet olivat kuitenkin normaalit (muistaakseni noin 129/83) ja paino oli jopa hieman laskenut viime kerrasta.

Juteltiin taas niitä näitä ja kuunneltiin sydänääniä. Poitsu on niin kova meuhkaamaan, ettei ääniä ole voinut enää moneen kertaa meinannut saada ja niiden otossa aina kestää jonkun aikaa. Veikkaukseni vauvan laskeutumisesta piti aika hyvin paikkansa, sillä viime kerralla sf-mitta oli 30 cm ja nyt vain 28 cm. Ei siis ihme, että yöt menee vessassa ravatessa ja tuntuu kuin pää syntyisi jo.

Neuvolatäti oli sitä mieltä, että hyvin voisin synnyttää kättärillä ja että kyseinen homeongelma on ollut siellä jo kauan. Myös vanhempamme ovat sanoneet samaa, joten voi olla, että uskaltaudun silti sinne. Se on äitini sekä äidin äitini synnytyssairaala ja saanut noin muuten kyllä kehuja.

Varattiin vielä uusi ajalle rv 41+0. Henkilökohtaisesti itse toivon, että poika lähtisi kuitenkin syntymään ennen tuota ensiviikon torstaita... Mikäli ei ole silloinkaan syntynyt, niin seuraava aika annetaan suoraan kättärille ja siellä sitten mietitään, pitääkö alkaa jossain vaiheessa käynnistelemään vai mitä tehdään.

Alan olla niin kypsä. Vatsa on painava, suuri ja tiellä. Unohdan aina, etten voi juosta. En voi nukkua lempiasennossani eli vatsallani. Nenä on jatkuvasti tukossa ja saan vain vaivoin henkeä. Hengästyn helposti ja en voi liikkua niin kuin haluaisin. Minun tulee välttää tiettyjä ruoka-aineita ja en ole voinut värjätä hiuksiani. Kävelyni on hidasta ja hassun näköistä. Hormonit heittelevät ja stressaa. Pahin on tämä stressi ja unettomuus. Mieskin sanoo, että syntyisi jo, niin loppuisi tämä stressaaminen! Joka ilta pyörin ja mietin, syntyykö se tänä yönä vai heräänkö taas normaaliin puuduttavaan päivään?

Kärsimättömyyden alkaa huomaaman jo läheisistä ihmisistä. Kaikki vain odottavat, milloin ilmoitamme olevamme synnyttämässä. Mies pelkää olla töissä, jos synnytys käynnistyykin ja hän joutuu lähtemään kesken kaiken pois. Muut hokevat, että ei sinne vatsaan ole yksikään vauva koskaan jäänyt ja vauva tulee kun on itse siihen valmis. Tiedänhän minä sen, mutta se ei tee odottamisesta yhtään helpompaa.

Huomenna taas viemään Hussiin pissanäytettä vaikka neuvolatätikin oli sitä mieltä, että tuskin kyse on mistään ihmeellisestä, kun vointini on hyvä ja kaikki arvot myös. Se pitää kuitenkin varmuuden vuoksi testauttaa.