Liitoskipuja ja käynti naistenklinikalla

Tänään on rv 30+0 eli menossa on 31. raskausviikko. Olo on käynyt koko ajan raskaammaksi ja kivut ovat lisääntyneet.

Olen saanut hieman aikaistettua töiden loppumista, koska en kivuiltani kykene olemaan töissä loppuun saakka. Aloitan äitiysloman jo tämän kuun loppuessa. Ennen synnytystä aion vielä käydä kirppiksillä, pestä vauvavaatteita ja rakentaa pesää. Vielä jotain asioita puuttuukin, kuten vaipparoskis ja sitteri.

Vatsa kasvaa ja kasvaa ja saa myös huomiota osakseen. Olen kuullut lähiaikoina paljon kommenttia siitä, että vatsa on kasvanut yhtäkkiä niin suureksi. Painaahan vauva nyt jo yli 1,5 kg ja on noin 40 senttiä pitkä.

Kävimme alkuviikosta pankissa keskustelemassa laina-asioista ja yhteisestä tilistä. Voi olla, että lainaa on vaikea saada minun ollessa äitiyslomalla, mutta yrittänyttä ei laiteta. Meillä on tällä hetkellä kaksiossamme tila hieman kortilla ja tarkoitus olisi päästä mahdollisimman pian kolmioon - mieluiten omaan sellaiseen. Lisäksi tarkoitus olisi tässä ihan lähiaikoina hakea vuokra-auto vuodeksi. Helpottaisi kummasti arkea etenkin sitten vauvan kanssa. Laina on siis vielä epävarma (odotamme mahdollista tarjousta).

Synnytys on alkanut jännittämään ja nukkuminen on käynyt sen takiakin vaikeammaksi... Minun on myös vaikea kuvitella, että kohta joku ihminen kutsuu minua äidiksi ja on minusta riippuvainen. Niin paljon asioita, joita jännittää... Olen ajatellut tuosta synnytysjännityksestä kirjoittaa ihan erillisen tekstin myöhemmin.

Haluaisin nyt kertoa tuosta tiistaipäivästäni. Olen ollut vanhemmillani tällä viikolla heidän uudessa asunnossaan (jossa on tosin muutto vielä täysin kesken), koska olen päässyt samalla kyydillä töihin. Tiistaina huomasin töistä lähtiessäni kävellessäni todella kovia kipuja vatsan alueella sekä alaselässä. Kiiruhdin liikennevalot yli ja sen jälkeen kivut pahenivat todella paljon. En meinannut päästä lainkaan liikkeelle, mutta pankkiin oli silti ehdittävä.

Illalla kivut pahenivat. Mies joutui auttamaan minua vaihtamaan yövaatteet ja nostamaan jalkojani, jotta pääsin sänkyyn. Kipulääkkeitä minulla ei ollut. Itkin sängyssä, koska kivut olivat niin kovat ja jokainen liikahdus tuntui siltä, kuin vartaloani sahattaisi katki ja siihen iskettäisi puukkoja. Äiti huolestui ja halusi lähteä viemään minua päivystykseen, vaikka kello oli jo yli kymmenen illalla ja aamulla olisi töitä.

Ajoimme Peijakseen, mutta koska viikkoni olivat niin pitkällä, minut siirrettiin naistenklinikalle. Haimme varuille puhelimen mukaan ja lähdimme ajamaan kohti naikkaria. Matka oli aika pitkä ja tuskallinen. Kävely ei meinannut onnistua lainkaan ja luulin, että halvaannun pian. Äiti pelkäsi, että minulla on supistuksia menossa.

Sain heti ripitystä, koska minulla ei ollut henkilöllisyyskorttia eikä neuvolakorttia mukanani - ainoastaan kelakortti. En tosiaan ollut tajunnut niitä ottaa kyläilyyni mukaan, mutta jatkossa kyllä muistan. En huomannut juurikaan ruuhkaa, vaikka puhelimessa sanoivat Peijakseen, että heillä on myös kovat ruuhkat (Peijaksessa oli silloin neljän tunnin jono..). Kätilö ohjasi minut huoneeseen, jossa oli myös muita odottajia verhojen takana.

Sain aika töykeää kohtelua ja minulla heräsi ensimmäistä kertaa suuri synnytyspelko. Kaikki konkretisoitui ja vielä alkoi pelottamaan, mitä jos itselleni sattuu silloin kätilö, joka kohtelee vähättelevästi ja töykeästi? Olen nuori ensiodottaja enkä todellakaan ole perillä kaikesta ja osaa vastata kaikkeen oikein. Myös äitini ja veljeni tyttöystävä (jotka olivat lähteneet seurakseni) ihmettelivät kätilön käytöstä ja kommentteja.

Minulta otettiin virtsakokeet ja verinäytteet sekä pidettiin käyrillä. Lopuksi minut vielä vietiin sisätutkimukseen, joka oli kaikista inhottavin. Olin sanonut, että jännitän niitä ja ne eivät aina meinaa onnistua, mutta silti toisin kuin neuvolalääkärillä, lääkärillä tuntui olevan kiire ja hän iski mm. sormet aika vauhdilla sisään, mikä aiheutti itselläni suurta kipua. Tutkimus aloitettiin "ankan nokalla", sitten sormin ja lopuksi vielä ultratikulla. Kesken sisäkautta ultrauksen lääkärin puhelin soi ja hän vastasi sekä keskusteli puhelimessa tikku samalla sisälläni, eikä puhelun jälkeenkään huomannut pahoitella asiaa. Siitä jäi vähän ikävä kuva ja oli todella todella epämukavaa. Teki mieli itkeä, koska tutkimukset oikeasti sattuivat ja saivat minut pelkäämään tulevia tutkimuksia sekä itse synnytystä. Lääkäri ultrasi vielä vatsan päältä ja kaikki oli hyvin; vauva oli edelleen pää alaspäin, painoi noin 1,5 kiloa ja lapsivettä oli hyvin. Kaikki oli siis hyvin.

Lääkäri kysyi, käynkö töissä ja sanoi sen jälkeen, että pääsen varmaan huomenna töihin?? Siis mitä ihmettä? Onko logiikka tosiaan se, että mikäli vauvalla on kaikki hyvin, niin äidillä ei ole väliä ja töihin voidaan mennä, vaikka jalka ei nouse? Huomautin hänelle, että kellon on kaksi yöllä ja en saa edes puettua itse, eli en kyllä luultavastikaan pääse. Sain vaivoin seuraavan päivän sairaslomaa. Seuraavana päivänä piti vielä viedä yksi pissanäyte HUSiin.

Kaiken kaikkiaan jäi aika ikävä kuva koko yöstä. Hoitolaitoksissa minua pompoteltiin (niin kuin on tehty ihan koko raskauden ajan) ja suurin piirtein kinasteltiin siitä, kuka "joutuisi" ottamaan minut vastaan. Ihmisen, joka ei voi nukkua kivuiltaan ja tuntee halvaantuvansa? Kättäri sanoi suoraan, ettei minua halua ja naikkarilta pyydettiin soittamaan ensin sinne, koska myöskään he eivät olisi minua halunneet ottaa. Peijaksen nyt ymmärsin, koska heillä oli neljän tunnin jono sillä hetkellä.

Kivut ovat edelleen yhtä pahat. Jopa töissä pomokin on sanonut, että älä turhaan väkisin raahaudu töihin, mikäli kivut ovat kovat ja myös työtoverit sanoneet samaa, mutta silti aina missä tahansa hoidossa käydessäni vastaus on aina sama "Etköhän jo ylihuomenna töihin pääse, kyllä ne siitä helpottaa!" No kun ei helpota vaan pahenee vaan ja kun en saa koskaan tarpeeksi levättyä, niin kyllähän ne kivut vaan pahenee kun liikkumisella niitä ärsytän! Miten jotkut sanovat saaneensa helpolla sairaslomaa raskaana? Minä kun en tosiaankaan turhasta valita ja inhoan muutenkin olla sairaslomalla, niin en silti sitä ole saanut edes sen vertaa, että saisin kipuja hetkeksi helpottamaan. Kohta vaadin itselleni vähintään pyörätuolin. Ensimaanantaina on neuvola, jossa aion kyllä puhua näistä ajatuksistani.

Sitten vähän raskausdiabeteksesta... Uusi ruokavalio on auttanut ja paastoarvot ovat tippuneet sokerirasituksen 5.0:sta 4.0:aan (vaikka vähän kakulla herkuttelinkin viikonloppuna kyläillessäni). Sen vuoksi kyllä huippufiilis! Tänään olen mittaillut aina ennen ruokailuja ja tunti niiden jälkeen ja tähän asti ollut hyviä tuloksia. Lisäksi huomasin äsken puntarilla, että myös paino oli pudonnut kilolla kahdessa viikossa. Jotain positiivista siis myös.